Tämän blogin piti kertoa ajomatkasta Lappiin retkipakulla koiran ja vauvan kanssa. Sen sijaan tämä blogi kertoo suunnitelmien muuttumisesta ja stressinsietokyvystä. Kooste matkan vaiheista löytyy diginomadin instan highlighteista ja sen pääsee katsomaan tästä.
Kesäkuun alussa oli tarkoitus lähteä puolison, vauvan ja nuoremman koiran kanssa ajamaan noin 900 km Lapin mökille. Yleensä ajamme tämän matkan yhteen menoon mutta koiran ja vauvan vuoksi suunnitelmissa oli yöpyminen Iissä. Lähtö oli lauantaina, kun saman viikon torstaina alkoi tapahtua. Retkipakumme kieltäytyi starttaamasta. Näytti kuitenkin siltä että vika saadaan korjattua. Perjantaina kuitenkin ilmeni myös sähkövika jonka vuoksi akku tyhjeni jatkuvalla syötöllä. Kävi selväksi että pakulla ei matkaan päästäisi.
Hetken häsäämisen jälkeen saimme Kolariin menevästä yöjunassa peruutushytin ja pikaisen auton korkeuden googletuksen päätteeksi otin myös autopaikan kesäautollemme Klainarille. Peruutin Iin hotellin lähtö olisikin jo illalla junalla ja perille päästäisiin kerralla seuraavana päivänä.
Kun pääsin Klainarin lähelle tehtiin tarkistusmittaus ja kas Googlen tiedoista poiketen auto oli melkein kymmenen senttiä korkeampi ylittäen ilmoitetun maksimi korkeuden. Soitin VRlle jotta saisimme korkeamman autopaikan. Korkeat autopaikat oli loppuunmyyty joten auto ei mahtuisi mukaamme.
Hetken pohdiskelun jälkeen peruutin myös hyttipaikan (kiitos peruutusturva) ja päätimme lähteä lauantaiaamuna ajamaan kohti pohjoista Klainarilla. Soitin taas Iihin että tulossa ollaan – laittakaa huonetta varaukseen! Koira oltiin tässä vaiheessa jo päätetty jättää kotosalle.
Klainarilla matkaan päästiin lauantai aamulla ja matka eteni rauhallisesti 80km maksiminopeutta. Vauva ehti ensimmäisen parinsadan kilometrin aikana kakkimaan kolme kertaa. Mahtavaa.
Pääsimme noin 250 km ennen kuin auto alkoi keittämään. Oli kesäkuun alun lauantai jolloin järjestettiin lakkiaisjuhlat. Vetelin takametsästä aloimme soittelemaan kylällä huoltamoille ja korjaajille todeten että kaikki olivat enemmän tai vähemmän lakkiaisissa. Puskaradio lähti kuitenkin toimimaan ja lopulta paikalle heilahti puku päällä paikallisen metallityöpajan mies. Hetki naureskeltiin ja ihmeteltiin, mutta saatiin kuin saatiinkin täytettyä jäähdytysnesteet! Koska kyse oli Klainarista, tämäkin yksinkertainen operaatio vaatii auton keulon osittaisen purkamisen ja työkaluja joita meillä ei ollut mukana.
Tässä vaiheessa soitin taas Iihin ja peruutin hotellihuoneen. Sitten Google laulamaan ja 10 km päästä löytyi Huhtaniemen mökkikylä jossa oli edullisia mökkejä. Jes! Sinne! Kello alkoi olemaan sen verran paljon että vauvalle oli tulossa yöunet. Hitaasti kilometri kerrallaan etenimme kohti mökkikylä välillä pysähtyen jäähdyttelemään autoa.
Perille päästiin ja mökkikylän omistajatkin olivat ehtineet tulemaan paikalle lakkiaisissa. Saimme vielä omistajien autoa lainaan ja pääsimme käymään kaupassa sillä mukanamme ei ollut kuin matkavälipaloja. Onneksi vauvalle ruokaa oli ja runsaasti matkassa
Yön yli nukuttuamme vuorossa oli sunnuntai jolloin voimme rauhassa tutkia mistä löytyisi lähin huoltamo. Onni potkaisi, kun 700 metrin päästä löytyi monimerkkihuolto. Huoltamon omistaja sattui vielä vastaamaan puhelimeen sunnuntaina ja sovimme että tulemme paikalle maanantaiaamusta katsomaan olisiko auto korjattavissa helposti.
Muutaman korjausyrityksen jälkeen totesimme että vika taitaa olla vähän suurempi ja sitä ei kannattaisi jäädä Veteliin korjaamaan. Auto on sen verran harvonaisempi että osia ei ole saatavilla suoraan hyllystä.
Puhelin käteen ja järjestämään laina traileria, autoa sekä kuskia joka voisi meidät tulla Vetelistä. Hetken sumplailun jälkeen tiistaille järjestyi nämä kaikki. Paluumatka sujui mallikkaasti yhdellä vaipan vaihdolla ja pääsimme onnellisesti kotiin tiistaina.
Reissun jälkeen katsoin puhelin lokkeja ja totesin että soitin 31 puhelua. Vaikka hommat meni aika pahasti reisilleen, meillä oli siitä huolimatta oikein mukavaa. Onneksi matkassa oli kaksi hyvin ratkaisukeskeistä ihmistä ja leppoinen vauva. Ongelmien ja muutosten edessä kumpikaan ei jäädy tai ala panikoimaan, vaan alamme heti selvittämään seuraavaa askelta.
Reissusta innostuneena miehenikin kirjoitti vähän pohdintaa stressinsietokyvystä. Sen pääsee lukemaan tästä.