15. Eerikkilän urheiluopisto

Vuoden vaihtuminen hoidettiin Eerikkilän urheiluopistolla ilotulitteita paossa. Eerikkilä tarjoaa koirille suunnattua uuden vuoden pakettia johon sisältyy all inclusive tyylillä ruoat sekä pääsy kaikkiin alueen liikuntasaleihin ja välineisiin.

Vaikka Standard tason hotellihuoneet eivät ole mitenkään erityistä luksusta, oli pari päivää mukava vain olla, nukkua, harrastaa ja syödä buffetissa valmiita (ja herkullisia!) ruokia. Näin koronan aikaan päästiin nauttimaan myös privaateista salivuoroista johon pääsi vain varauksella. Pääsi pieni kaveri myös ensimmäistä kertaa mukaan puntille ja kiipeilyseinän ääreen. 💪

Alueen pommikiellosta huolimatta muutamat paukut kuuluivat. Vuoden vaihtuessa jossain kauempaa, mutta alkuillasta myös aivan alueen vierestä. Liekö ollut paikallinen nuoriso asialla.

Saattaa olla että ensi vuonna kokeillaan pelokkaalle koiralle rauhoittavaa lääkitystä pakomatkan sijaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *